Lasiterassin rakentamisen A ja O: mitä ne ovat?

Monissa kodeissa mietitään terassin rakentamista omakoti- tai rivitalopihaan tuomaan lisätilaa ja uudenlaista asumismukavuutta. Kattamaton terassi eli patio ei kuitenkaan suojaa viileiltä keleiltä, sateelta ja tuulelta. Oletpa rakentamassa uutta taloa tai remontoimassa vanhaa, pohdi terassilasien hankkimista. Lasitettu terassi lisää terassin käyttöastetta huomattavasti.
Panosta terassin huolelliseen suunnitteluun. Vaikka et heti terassia lasittaisikaan, on hyvä huomioida muutamia seikkoja tulevaisuuden muuttuvia terassihaaveita silmällä pitäen. Terassin rakennusvaiheessa kannattaa ottaa huomioon esimerkiksi lasiterassin vaatimat kiinnityskohdat sekä terassipohjan routimattomuus. Ennakoi siis terassilasien hankinta. Suunnittelulla voidaan säästää suuriakin summia ja varmistetaan terassilasituksen sujuva asennus.
Ennen terassin rakentamista, huolehdi kuntoon:
1. LUPA-ASIAT
Lasitettu terassi vaatii luvan. Se voi olla joko toimenpidelupa, ilmoitus tai rakennuslupa. Lupakäytännöissä on paljon kuntakohtaisia eroja, joten yleispätevää ohjetta ei ole. Vaivattomimmin asiassa pääsee eteenpäin, kun pyytää asiantuntijan paikan päälle. Asiantuntija tuntee kunnan käytänteet ja osaa avustaa lupatoimien kanssa.

2. PERUSTA
Lasiterassi vaatii ehdottomasti routimattoman pohjan. Terassi voidaan turvallisesti rakentaa millaisen maaperän alueelle tahansa ja myös mihin vuodenaikaan tahansa, kunhan routaeristykset ja perustukset tehdään huolellisesti. Pohjan tulee olla täysin liikkumaton, eikä se saa joustaa. Jos perustusten pilareiden alla oleva maa routii ja liikuttaa rakenteita, vaikutukset näkyvät terassilasituksen toimivuudessa.
Talon rakennusvaiheessa, kun patiota tai terassipohjaa ei vielä ole, on helpompaa ja edullisempaa perustaa terassi pilariharkoilla, jotka on routaeristetty. Mikäli patio löytyy jo ja siihen halutaan asentaa lasitus, voi se vaatia vahvistusta. Vanhojen talojen yhteyteen rakennettava terassin pohja voidaan perustaa kokonaan routarajan alapuolelle käyttämällä ruuvipaaluja. Tämän jälkeen tukeva ja joustamaton pohja varmistetaan riittävällä tiheydellä tukipalkkeja.
Routiminen johtuu maaperässä olevan veden jäätymisestä. Sen voimakkuuteen vaikuttaa edellisen kesän ja erityisesti syksyn sateiden määrä sekä myös se, millainen maaperä on. Routaeristyksellä estetään maan jäätyminen ja sitä myötä routiminen perustusten kohdalta. Routaeristys tehdään käyttämällä routaeristykseen tarkoitettuja eristysmateriaaleja kuten styroksia. Jos perustana käytetään pilariharkkoja, anturan alapuolelle ja ympärille kannattaa ehdottomasti laittaa routaeristykset.
Routaeristyksen voi tehdä turvallisesti myös itse ja siihen on saatavilla kattavat ohjeistukset, mutta voit turvautua myös asiantuntijoihin ja jättää se ammattilaisten huoleksi.
3. TERASSIMATERIAALIT
Terassirakenteisiin on syytä valita vahvat, kulutusta ja säävaihteluita kestävät materiaalit. Täysin huoltovapaata materiaalia ei olekaan, joten säännöllinen pesu ja öljyäminen joka toinen vuosi pidentävät terassin käyttöikää. Hyviä vaihtoehtoja ovat painekyllästetty tai lämpökäsitelty puu. Kiinnitysruuvien ja kiinnikkeiden on oltava ruostumatonta terästä.











