Näin hankit terassilasituksen
Terassilasituksen hankinnan viisi vaihetta

Lasitetusta terassista nauttii koko perhe ympäri vuoden.
Terassilasituksen hankinta on todella helppoa. Varaamalla maksuttoman suunnittelukäynnin, asiantuntijat suunnittelevat lasituksen kanssasi tarpeidesi mukaiseksi, ottaa tarvittavat mitat terassisuunnitelmaa varten ja laatii sinulle tarjouksen.
Lasiterassi tuottaa iloa kaikkina vuodenaikoina
Kesällä lasiterassi toimii viihdyttävänä paikkana rentoutumiselle, juhlimiseen tai ruokailuhetkiin, aina aamupalasta iltapalaan saakka. Aurinko paistaa lasiterassilla syksyllä lämpimämmin ja varsinkin talvella on saunan jälkeen ihana jäädä katselemaan lumista maisemaa lasituksen läpi. Puhumattakaan siitä, että kevät saapuu lasiterassille aikaisemmin.
Terassilasituksen hankinnan 5 vaihetta
1. Suunnittele lasiterassin käyttötarkoitus
Yksi tärkeimmistä vaiheista, ellei tärkein, lasiterassia suunniteltaessa on määrittää selkeästi, mikä on tulevan lasiterassin käyttötarkoitus.
Kun käyttötarkoitus on selkeä jo lasiterassin suunnitteluvaiheessa, osaa asiantuntija ottaa huomioon laaja-alaisesti koko terassin käyttöön tulevan pinta-alan.
Käyttötarkoituksen ollessa selvillä, asiantuntija voi ottaa huomioon myös terassin kulkusuunnat, jotta esimerkiksi lasien avautumissuunnat tulee huomioitua.
2. Varaa ilmainen suunnittelukäynti
Useat toimijat tulevat maksuttomalle suunnittelukäynnille, jossa asiantuntija tulee katsomaan olemassa olevaa terassiasi, ottaa mittoja ja suunnittelee kanssasi sinulle sopivan lasituksen.
Jos sinulla on terassiprojektisi vasta alussa, voi asiantuntija auttaa sinua kokonaisuuden suunnittelussa. Onkin hyvä, jos jo suunnittelukäyntiä varatessasi kerrot suunnittelutarpeista ja lähtökohdista. Käynnin aikana saat myös 3D-piirroksen terassilasituksistasi.
3. Suunnittelukäynnillä saat tarjouksen lasituksesta
Kun asiantuntija on tutustunut kohteeseen ja esitellyt parhaan mahdollisen ratkaisun, saat tarkan hinta-arvion juuri sinun kohteeseesi sopivasta lasituksesta.
Lasituksen hankinnasta myös naapurille! Yhteishankinta on aina edullisempi tapa hankkia terassilasitus.
4. Tarjouksen hyväksyntä ja asennusajankohdan valinta
Kun lasitus on valmiina, asentaja ottaa yhteyttä asennusajankohdan sopimiseksi.
5. Lasituksen toimittaminen, asennus ja käyttöönotto
Pääosin asennus tapahtuu yhdessä päivässä. Kun asennus on valmis, asentaja opastaa lasien käytössä ja antaa käyttöohjeen. Sen jälkeen pääset nauttimaan viihtyisästä lisätilastasi.
Lasiterassi tuottaa iloa ympäri vuoden
Lasien ansiosta terassi pysyy puhtaana, terassi voi toimia vaatteiden tuuletustilana ja pyykkien kuivatustilana. Lasitetulla terassilla voi nukuttaa lapsia vaunuissa ja se voi toimia vaikkapa ulkoiluvälinevarastona. Lisäksi lasiterassilla on käyttöä myös talvisin. Se mahdollistaa kalusteiden säilytyksen talviaikaan niin, että ne säilyvät hyvinä kevättä odottaen. Joulukuusi, kynttilät ja lyhdyt voidaan sijoittaa lasiterassille luomaan tunnelmaa ja ilahduttamaan pimeänä vuodenaikana.
Info
Unelmissa terassin lasitus?
Haaveiletko lasituksesta? Tiesitkö, että terassin lasituksen voi hankkia vaikka talvella.
Lasitusprojekti kannattaa aloittaa ajoissa, sillä vaikka ulkona olisi vielä viileää, lasitetulla terassilla tai parvekkeella viihdyt jo heti kevättalven alusta asti. Jos aloitat lasituksen suunnittelun vasta keväällä, on osa potentiaalisesta terassi- tai parvekekaudesta lipunut jo ohi suun saatuasi lasituksen. Olemalla askeleen edellä, pääset nauttimaan viihtyisästä oleskelutilasta jo kevään ensimmäisten auringonsäteiden saapuessa. Kasvien istutuspuuhatkin pääsee aloittamaan hyvissä ajoin, koska lasitetulle terassille ja parvekkeelle kevään lämpö saapuu jo silloin, kun ulkona maa on vielä jäässä.











