• Etusivu
  • Sisustus

Sälekaihtimet puhtaaksi eri menetelmin

Tiina Painokallio
Päivitetty 10.04.20263 min
sälekaihtimet ja tumma sisustus asunnossa

Sälekaihtimet keräävät helposti pölyä ja likaa, mutta säännöllinen puhdistus oikeilla välineillä pitää ne siisteinä ja pidentää käyttöikää. (Kuva: Pixabay)

Kaihtimia on eri asennusvaihtoehdoilla ja ne likaantuvat eri tavoin, joten myös puhdistustavat vaihtelevat. Miten alumiiniset ja puiset sälekaihtimet saa puhdistettua? Älä päästä pölyä pinttymään kaihtimiisi.

Valitse puhdistusmenetelmä likaisuuden mukaan

Sälekaihdinten puhdistus kannattaa ajoittaa perusteellisemman siivouksen tai ikkunanpesun yhteyteen. Puhdistusmenetelmiä on monia ja toteutukseen vaikuttaa myös kaihdinmateriaali, joka on tavallisesti puuta tai metallia. Mikäli valmistaja on antanut puhdistukseen erityisohjeita, niitä on noudatettava.

Ikkunan päälle asennettujen kaihtimien osalta hyvä lopputulos saavutetaan, kun kaihtimet irrotetaan ja puhdistetaan ulkona tai pesutiloissa, materiaalin ja mahdollisuuksien mukaan. Urakka on työläs, mutta lopputulos on palkitseva. Kevyemminkin konstein hommasta selviää, mikäli kaihtimia ei päästä pinttymään kovin likaisiksi.

Kevyt viikoittainen pölynpoisto vähentää tarvetta raskaammalle pesulle ja helpottaa puhtaanapitoa merkittävästi. Jo muutaman minuutin huolto silloin tällöin riittää pitämään kaihtimet siistinä.

Info

Info

Yleisimmät tavat puhdistaa sälekaihtimet

  • imurointi pölynimurilla, pölysuutinta käyttäen
  • harjaus sälekaihdinpuhdistimella
  • puhdistus mikrokuitupesimellä
  • pölyn poisto lampaanvillaisella pölyhuiskalla
  • pyyhintä mikrokuituliinalla

Imurointi

Kaihdinten imurointi pölynimurin pölysuutinta käyttäen on kohtuullisen nopea menetelmä. Kaihtimet suljetaan ja säleet imuroidaan imurin pienimmällä imuteholla rauhallisin, säleiden suuntaisin vedoin. Yhdellä vedolla puhdistuu 1–2 sälettä. Säleet imuroidaan molemmin puolin, eli kaihtimet käännetään välillä. Pinttynyt lika ja tahrat eivät imuroiden irtoa, mutta kevyt pöly lähtee.

Liian suuri imuteho voi vääntää ohuita säleitä tai irrottaa naruja, joten teho kannattaa säätää mahdollisimman pieneksi.

Sälekaihdinten pesin

Sini-sälekaihdinpuhdistin sopii irtopölyn poistoon sälekaihtimista ja valmistajan mukaan sillä voi puhdistaa myös pieniä likatahroja ja ikkunanpieliä. Pesimen harjakset asettuvat sälekaihtimien väliin, joten säleet puhdistuvat niitä vaakasuorassa harjatessa molemmin puolin.

Puhdistinta käytetään kuivana ja sillä voidaan puhdistaa jopa 4–5 sälettä kerrallaan, kun harjakset asettelee huolellisesti säleiden väliin. Vaihtoehtoisesti säleet voidaan kääntää alaspäin, jolloin puhdistaminen on vielä nopeampaa. Harjan voi pestä vedellä ja miedolla pesuaineella.

Tämä menetelmä sopii erityisesti tilanteisiin, joissa kaihtimet ovat pääosin pölyiset mutta eivät selvästi likaiset.

Mikrokuituinen puhdistin

Iisi- sälekaihdinpuhdistin sopii sekä pölyn poistoon että tahrojen puhdistamiseen. Mikrokuituisella pesinosalla voi puhdistaa kerrallaan kaksi sälettä molemmin puolin, säleiden suuntaisesti pesintä vetäen.

Kevyesti likaantuneet, pölyiset kaihtimet puhdistetaan kuivalla pesimellä, joka varautuu staattisesti ja kerää pölyn itseensä. Pesin kostutetaan, jos kaihtimissa oleva lika ei lähde kuivalla pesimellä. Mikrokuitupesimen voi pestä pyykinpesukoneessa 40 asteessa. Pesussa ei saa käyttää huuhteluainetta.

Kostutuksessa kannattaa käyttää vain kevyesti nihkeää pintaa – liian märkä pesin voi jättää raitoja tai turvottaa puusäleitä.

Lampaanvillainen puhdistin

Lampaanvillainen Sini -pölyhuiska sopii kevyesti pölyyntyneiden sälekaihtimien puhdistamiseen. Kaihtimet suljetaan ja pölyhuiskaa liu’utetaan kaihdinpinnalla pyörittävin liikkein ylhäältä alaspäin. Kaihtimet puhdistetaan molemmin puolin.

Huiskaa käytetään kuivana ja se puhdistetaan käytön jälkeen imuroimalla tai ravistelemalla ulkona. Pölyhuiska toimii parhaiten ylläpitosiivouksessa, mutta ei poista rasvaa tai pinttynyttä likaa.

Mikrokuituliina

Mikrokuituliinalla puhdistuvat sekä pöly että tahrat. Sälekaihtimet voidaan pyyhkiä niiden ollessa kiinni tai auki. Säleiden molemmat puolet saadaan puhdistettua samanaikaisesti, kun kaihtimet ovat auki. Menetelmällä saavutetaan hyvä tulos, mutta yksitellen tapahtuva säleiden puhdistus vie aikaa.

Suljetut, alas lasketut kaihtimet puhdistetaan ylhäältä alas pyyhkien, joka sujuu nopeasti, mutta puhdistustulos ei ole edellisen veroinen. Kuivana mikrokuituliina varautuu sähköisesti ja sitoo pölyä. Nihkeäksi kostutettuna liina puhdistaa myös muuta likaa ja rasvaa, jopa ilman pesuaineita.

Erityisesti keittiössä kaihtimiin kertyy rasvaa, jolloin kevyt kostutus parantaa puhdistustulosta selvästi.

Puisten ja alumiinisten kaihtimien erot puhdistuksessa

  • Alumiiniset sälekaihtimet kestävät vettä ja kevyttä pesua hyvin, joten niitä voidaan tarvittaessa pyyhkiä kostealla liinalla tai pestä varovasti suihkutilassa.
  • Puusälekaihtimet sen sijaan vaativat kuivempaa käsittelyä. Liiallinen kosteus voi vääntää säleitä tai jättää pintaan jälkiä, joten puhdistus kannattaa tehdä pääosin kuivana tai vain kevyesti nihkeällä liinalla.

Oikea menetelmä valitaan aina materiaalin mukaan – väärä puhdistustapa voi lyhentää kaihtimien käyttöikää merkittävästi.

Sisustus
siivous
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Puhdista nopeasti ja tehokkaasti
Varusteet
Puhdista nopeasti ja tehokkaasti

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton