Oksasilppurilla ilmaista kate- ja kuivikemateriaalia
Oksasilppu sopii istutusalueiden katteeksi, kompostin seosaineeksi ja pihan siistimiseen.

Jäterisuja ei kannata lähteä kuljettamaan mihinkään, koska Boschin oksasilppurilla saat siitä itsellesi kate ja kuivike materiaaleja.
Pieneltäkin tontilta kertyy yllättävän paljon risuja, oksia ja vanhoja perennaversoja, jotka voisi hyödyntää eri käyttötarkoituksiin. Oksasilppua voi puutarhassa käyttää sekä kateaineena, että kompostikuivikkeena.
Oksasilppu toimii istutusalueen katteena ja se pitää rikkaruohoja kurissa, suojaa pintamultaa kuivumiselta ja toisaalta myös rankkasateiden aiheuttamalta liettymiseltä. Näin maan kosteus pysyy tasaisempana ja kastematojen ja muiden hyödyllisten pieneliöiden toiminta helpottuu. Katteella saadaan pihaan tietysti myös visuaalista arvoa: sillä voi päällystää pienet polut, se siistii mainiosti mm. koristepensaiden alustat, on kaunis ja luonnollinen seuralainen havupensaille ja -puille ja pitää mm. mansikkakasvustot siistinä.
Lehtipuuhake on mainio raaka-aine kompostiin, koska se pitää massan sopivan ilmavana, tasaa kompostin kosteusoloja ja kiihdyttää mikrobitoimintaa. Havupuuhake taas toimii parhaiten katteena.
Laadukasta rouhetta helposti oksasilppurilla
Oksasilppureissa moottorin teho ratkaisee ja sitä Boschin tuotteilla on. Kaikissa Bosch-oksasilppureissa on tehokkaat ja hiljaiset "High-Power"-moottorit korkealla väännöllä. Osoituksena hiljaisuudesta sitä pystytään käyttämään ilman kuulonsuojaimia erinomaisen hiljaisen moottorin ja leikkuun ansiosta. Bosch oksasilppuri vetää oksat automaattisesti sisäänsä ja murskaa ne tehokkaasti ja äänettömästi. Oksasilppurin valintaan vaikuttavat puutarhan koko. Lue alta lisää millaista konetta suosittelisimme sinulle.
Paras oksasilppuri? Boschin AXT 2550 TC
Tämä murskaava Boschin oksasilppuri vetää niin ohuet risut kuin mutkaisetkin 4,5cm oksat sisäänsä ja murskaa ne laadukkaaksi rouheeksi. "Turbine Cut" –moottori on tehokas (2500 W). Kuulosuojaimiakaan ei tarvita, koska Boschin oksasilppurit ovat erittäin hiljaisia ääntä vaimentavan rakenteen ansiosta.
Valmista oksasilppua syntyy nopeasti suuria määriä ja Laitetta on helppo liikuttaa kaikilla pinnoilla. Laite pysyy myös hyvin pystyssä putkirunkonsa ansiosta. Keräysmuovilaatikko tulee mukana vakiovarusteena ja laitteessa on selkeät käyttökytkimet, jotta sitä on helppo käyttää.
Tekniset tiedot:
- Moottorin teho: 2.500 W
- Leikkuujärjestelmä: turbine-cut-leikkuujärjestelmä
- Säiliö tilavuus: 53 L
- Leikkuunopeus 40 r/min
- Koneen paino: 30,5 kg
Automaattinen pikasyöttösuppilon ansiosta kone vetää silput tasaisesti kitusiinsa. Kätevä syöttölapio taas mahdollistaa pehmeiden, hentojen ja joustavien oksien silppuriin laiton maksimaalisella turvallisuudella.














